Taloutta ei voi johtaa, mutta tiedolla voi johtaa
Miksi taloutta ei voi johtaa?
Valitettavan usein, niin sanottu tiedolla johtaminen keskittyy talouden seurantaan ja lukujen tuijjotteluun. Taloutta seurataankin usein hyvin tarkasti ja toivotaan excelin ratkaisevan asiat.
Taloutta ei kuitenkaan suoraan voi johtaa vaan talous on aina seuraus ihmisten tekemästä työstä. Taloudella voidaan toki johtaa, mutta sekin johtaa pääsääntöisesti riittämättömiin lopputuloksiin. Taloutta ja taloudella johtamalla käännetään selkä, sinne missä tulevaisuuden taloudelliset luvut syntyvät eli nykyhetkeen ja tulevaan sekä ketkä saavat luvut aikaan.
Kun johdat pelkästään taloutta johdat seurauksia ja mennyttä aikaa. Talouden tulokset paranevat vain johtamalla juurisyitä eli ihmisten tapaa tehdä töitä. Tekemällä samoin kerta toisensa jälkeen on turha odottaa tulosten paranevan itsestään. Talousluvut kertovat suoraan miten olet onnistunut johtamaan ihmisiä.
Talouden lukujen tuijottamisen sijaan kannattaakin katse kohdistaa asiakasmittareihin, johtamiseen, toiminnan tehokkuuteen, henkilöstön kyvykkyyteen sekä yrityksen kulttuuriin.
Ratkaisuna liiketoimintalähtöinen tiedolla johtaminen
1. Yrityksen kulttuurin tila
Yrityksen kulttuurin tila kertoo, voiko yrityksen strategia toteutua arjessa. Yrityksen kulttuuri on kaiken perusta ja pohja kestävälle menestykselle.
2. Yrityksen liiketoimintakunto
Johtamisen, ihmisten kyvykkyyden ja toiminnan tehokkuuden analysointi antaa kuvan yrityksen liiketoiminnan kokonaiskunnosta. Yrityksen liiketoimintakunto kertoo, kuinka todennäköistä yrityksen tavoitteiden toteutuminen pitkässä juoksussa on.
Selvitä yrityksenne liiketoimintakunto maksutta TÄSTÄ.
3. Asiakasmittarit
Asiakasmittarit (esimerkiksi asiakastyytyväisyys, NPS, asiakaspito, keskilaskutus, laskutusnopeus) kertovat miten yritys on vastannut asiakkaiden odotuksiin.
4. Yrityksen talous
Yrityksen taloudellinen tila kertoo, kuinka hyvin yritys on onnistunut toiminnassaan, ja kuinka kannattavaa toiminta on. Talouden mittarit kertovat miten yllä mainitut kolme osa-aluetta ovat onnistuneet.
Varaa alta maksuton konsultointi tiedolla johtamisesta, niin jutellaan lisää aiheesta. Varaa konsultointi etenkin, jos olet eri mieltä talouden johtamisesta. Pystymme tehokkaasti analysoimaan yrityksenne tiedolla johtamisen tilan ja osoittamaan kuinka talouden seurantaa toteutetaan yrityksen tavoitteitta tukevasti.
Jorma Sonninen
Yrityskehittäjä
jorma.sonninen@soneon.fi