Laatua kehittämässä Pohjois-Savossa

Jorma on matkalla Pohjois-Savoon yrittäjäuransa 13-vuotispäivänä. Soneonilla on käynnissä Savossa kehittämishanke, jossa iso konepaja rakentaa viiden alihankkijansa kanssa yhtenäistä laatuketjua. Päämääränä on aito kumppanuus, jossa prosessin jatkuva parantaminen tuottaa enemmän arvoa kaikille, erityisesti loppuasiakkaalle. Hanke alkoi syksyllä ja sen toinen vaihe käynnistyy heti kun ensimmäinen on saatu maaliin.

Levypyörä Oy:n muutosmatka

Levypyörä lähti kehittämään 2017 Soneonin avustamana päivittäisjohtamista koko liiketoimintaprosessissa, myynnistä tuotannon kautta hallintoon. Ensin määritettiin tavoitteet sekä niille mittarit, joiden avulla nähtiin heti hyviä tuloksia mm asiakaspalvelun tulokset paranivat huomattavasti. Tällä hetkellä ollaan vaiheessa, jossa yrityksen prosesseja kehitetään ja tehdään jatkuvaa parantamista, jolla taas päästään parempiin tuloksiin.

“Vuosi takana, tulokset aivan loistavia. Vuosi 2019 alkaa isoilla tavoitteilla - jotka tulevat toteutumaan.” - Jorma Sonninen

Levypyörä Oy on erikoistunut hitaasti liikkuvien työkoneiden vanteiden valmistamiseen sekä teräsrakenteiden suunnitteluun, tuotekehitykseen ja valmistamiseen. Levypyörän toimisto- ja tuotantotilat sijaitsevat Lahden Nastolassa, Etelä-Suomessa. Yritys on osa suomalaista Weckman Steel-konsernia ja yrityksen toimitusjohtajana toimii Lars Ojansuu.

PK-yrityksen menestys

PK-yrityksen menestys

Pk-yritysten menestys on aihe, joka kiinnostaa ja puhuttaa jopa ylintä poliittista johtoa. Mikäs ihme tuo on kun missään muualla ei ole syntynyt eikä synny uusia työpaikkoja ja veroa kerättäväksi. Vuodesta 2000 vuoteen 2016 työpaikkojen kasvu Suomessa oli 78.000. Kun suurista yrityksistä hävisi 42.000 työpaikkaa, me pienet ja keskisuuret lisäsimme niitä huimat 120.000.

Miten johdat inhimillisesti?

Miten johdat inhimillisesti?

Jokaisella ihmisellä on oikeus tulla kohdatuksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on. Johtajan tehtävä on johtaa inhimillisesti, auttaa ihmistä onnistumaan omana itsenään. Kun ihmisellä on lupa olla se mikä on, hän luottaa kykyihinsä ja uskaltaa kokeilla uutta. Silloin mikä vain on mahdollista.

Aikaansaava kulttuuri – inhimillistä tehokkuutta

Aikaansaava kulttuuri – inhimillistä tehokkuutta

Tehokkuus ja inhimillisyys tuntuvat olevan yritysjohdon mielessä eri todellisuuksia. Tehokkuus on jämäkkää ja kovaa, vaativaa ja tinkimätöntä. Sitä oikeaa bisnestä.Inhimillisyys taas kepeää ja löysää. Pelkkää pään silittelyä ja paapomista.

Näin ei ole aina ja joka paikassa, mutta keskusteluissani asiakkaiden kanssa tuommoista sävyeroa niillä tuntuu olevan.Mikään organisaatio ei kuitenkaan pysty olemaan tehokas, jos siellä työtään tekevät ihmiset eivät oikeastihalua tehdä tehokkaita asioita tehokkaasti.

Kuka seuraa sinua läpi miinakentän?

Kuka seuraa sinua läpi miinakentän?

Tunnetko ihmisen, jota olet valmis seuraamaan minne vain? Kun hän viheltää pilliin, huomaat jo olevasi juoksemassa täysillä hänen näyttämäänsä suuntaan. Minä tunnen.

Minun pilliin viheltäjäni on Tomi. Työskentelimme samassa organisaatiossa kymmenisen vuotta sitten. Tomin tehtävänä oli käynnistää uusi liiketoiminta-alue, jota koko toimialalla ei silloin tunnettu. Asetetut tavoitteet vaikuttivat meistä muista saavuttamattomilta. Moni totesi ääneen ”Ei tule mitään, ei voi onnistua!”.